|
Koulun oppilaaksi voivat hakea lapset, nuoret ja aikuiset. Opinnoista peritään lukukausimaksu ja materiaalimaksu käytön mukaan. Hakuaika opetukseen on vuosittain huhti-toukokuussa. Varsinaisen hakuajan jälkeen vapautuville oppilaspaikoille otetaan oppilaita pitkin vuotta. Oppilaspaikkaa voi hakea: • tulostamalla pdf-hakulomakkeen ja palauttamalla sen käsityökouluun tai täyttämällä hakulomakkeen koululla, osoitteessa Taitokeskus Aivia, Kivääritehtaankatu 8, G-rappu, 40100 Jyväskylä.
Kouluun pääsyn edellytyksenä on varhaisiän opinnoissa vähintään neljän vuoden (4 v.) ikä hakuvuonna. Lapsilla ja nuorilla perusopintoihin (7-13 v.) ja syventäviin opintoihin (14-18 v.) sekä aikuisten opintoihin hakevilla on hyvä olla kiinnostusta kädentaitoihin. UUTENA torstaisin senioriryhmät! Tule mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan käsityökoulua senioreille. UUSIEN OPPILAIDEN HAKUAIKA LUKUVUODELLE 2010-2011 on huhti-toukokuussa 2010. Kaikille hakijoille ilmoitetaan oppilaspaikoista kesäkuun aikana. maksutLukuvuodessa on syys- ja kevätlukukausi, joilta molemmilta peritään lukukausimaksu. Materiaalit veloitetaan käytön mukaan. Lukukausimaksut ovat lukuvuonna 2009-2010 110 euroa lapset ja nuoret 135 euroa aikuiset
Lukukausimaksut ja materiaalimaksut laskutetaan lukukausittain. Lukukausimaksun laiminlyönti aiheuttaa oppilaspaikan menetyksen. Sisaralennus on 10% (ei koske aikuisopiskelijoita). Lukukausimaksuja ei palauteta, mikäli oppilas keskeyttää opiskelun kesken lukukauden. Oppilaspaikan vastaanottaminen velvoittaa aina lukukausimaksun maksamiseen, ellei oppilaspaikkaa ole ajoissa peruttu.
Jyväskylän käsityökoulu noudattaa opiskelun lopetukseen ja lukukausimaksuihin liittyviä käytäntöjä seuraavasti:
· Lukukausimaksu on maksettava eräpäivään mennessä. · Käsityökoulusta erotessa on tehtävä kirjallinen ilmoitus käsityökoulun toimistoon edellisen lukukauden aikana joulu/toukokuun 15. päivään mennessä. Muutoin tulevan lukukauden lukukausimaksu veloitetaan. Opettajille tai muutoin esim. suullisesti tai puhelimitse tehty ilmoitus ei ole pätevä!
|